Viikko 40 Luoja enkeleineen (virsi 494)

Kuuntele äänite: virsi 494

Pieni virsitieto

Saksalaisen papin Wilhelm Heyn kirjoittama virsisanoitus, joka kertoo varsinaisesti enkeleiden sijaan taivaan Isästä (alkuperäinen nimi Aus dem Himmel ferne). Hey viihtyi lasten parissa ja julkaisi lapsia varten kaksi kuvitettua kokoelmaa. Jälkimmäiseen niistä vuonna 1837 sisältyi myös hengellinen lastenlaulu Luoja enkeleineen. Anna-Maija Raittilan sepittämä 4. säkeistö Jeesuksesta lisättiin virsikirjan lisävihkoon 1963.

Virrellä on suomalainen sävelmä. Sen tekijä L. J. G. (Gösta) Stråhle (1894- 1965) toimi urkurina Raahessa ja vuodesta 1922 Vaasassa. Laulunopettajana hän oli useissa kouluissa. Luoja enkeleineen on ainoa hänen sävelmänsä virsikirjassa.

takkutukkaenkeli

Viikon teema

Enkeli

Yhteys opetussuunnitelmaan

Uuden opetussuunnitelman mukaisen uskonnon opetuksen otsikoita:

  • Erilaisia tapoja uskoa
  • Kaste ja konfirmaatio

Kirkkovuodessa

Mikkelinpäivä / Jumalan sanansaattajat

400-luvulta lähtien on syyskuun 29. päivä omistettu ylienkeli Mikaelille. Taistelu, jonka hän kävi pimeyden valtoja vastaan, liittyy pääsiäiseen. Kristus on saavuttanut ratkaisevan voiton pahan valloista, mutta taistelu jatkuu edelleen maailmassa. Myöhemmin mikkelinpäivästä on tullut kaikkien enkelien päivä, jolloin tutkistellaan heidän merkitystään ja tehtäviään. Jumalan sanansaattajina enkelit suojelevat ja opastavat ihmistä ja muistuttavat häntä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.
Mikkelinpäivää vietetään 29.9. tai, jos se on arkipäivä, seuraavana sunnuntaina.

Liturginen väri: Valkoinen, maanantaista lauantaihin vihreä. 



lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret” 


Päivänavaus

Päivänavaus 1) Tietoa enkeleistä

Olet ehkä nähnyt taulun, jossa kaksi lasta kulkee vaarallisen näköistä siltaa pitkin virran ylitse tai leikkii hyvin lähellä jyrkänteen reunaa. Molemmissa kuvissa on kolmaskin hahmo, suuri ja kaunis siivekäs olento, jota olemme tottuneet kutsumaan enkeliksi. Enkeli – mitä siitä sanasta tulee mieleen? Ehkä jotain sellaista, kuin suojelusenkeli, siivekäs olento, kirkas, näkymätön, viestin tuoja jne.

Enkelit tunnetaan kristinuskon lisäksi mm. juutalaisuudessa ja islamilaisuudessa. Jo muinaisessa antiikin kreikassa tunnettiin ajatus jumalten lähettämästä hengestä, joka suojelee ihmistä. Raamatussa, vanhassa testamentissa puhutaan valtakuntia suojelevista enkeliruhtinaista ja kirjoitetaan enkeleistä, jotka suojelevat ihmistä. Enkeli on siis aika vanha juttu.

Mutta mistä tunnistaa enkelin? No hyvistä teoista tietenkin.

Enkeleitä ajatellaan olevan hyvin monenlaisia. Raamattu ja Koraani puhuvat joistakin enkeleistä nimeltä. Tällaisia ovat Mikael, joka on saanut oman päivänsä meidänkin kalenteriimme ja Gabriel. Muita nimeltä tunnettuja ovat Rafael ja Uriel. Joidenkin enkelien tehtävänä on vain ylistää Jumalaa, mutta ihmisiä kaikkein lähimpänä ovat suojelusenkelit. Sellaiset, joka siinä aluksi mainitsemassani taulussakin kuvataan. Suojelusenkelin tehtävä on tietenkin suojella ja auttaa, tehdä ihmisille hyvää. Mietin, että voisinko minä tehdä enkelin tekoja, tai voisitko sinä. Jos meistä ihmisitä jokainen tekisi vaikkapa vain yhdenkin enkeliteon päivässä, niin niistä kertyisi aikamoinen auttamistekojen määrä. Kiva ja hyvä teko voi olla ihan pienikin, oven avaaminen toiselle, välitunnilla sivuun jääneen kaverin pyytäminen mukaan leikkiin, äidin tai isän auttaminen kotitöissä ihan muuten vain.


Päivänavaus 2) ”Osallistava kehokertomus”

Valmistautuminen: Tätä toteutusta varten opettaja tarvitsee itselleen parin luokan tai salin eteen. Keskusradiosta pidettynä virsi voi soida taustalla ja aamunavauksen pitäjä kertoo rauhallisella äänellä mitä missäkin kohdassa tehdään.

Pyydä aluksi jokaista ottamaan itselleen pari. Pareittain päätetään, kumpi kertoo ensin. Se, kenelle kerrotaan, kääntää selkänsä kertojalle. Opettaja toimii oman parinsa kanssa edessä mallina ja joko lukee virren sanoja tai virsi voidaan kuunnella nauhalta ja tehdä samalla.


1.säk.

Luoja enkeleineen hoivaa maailmaa,


Piirrä kämmenellä kevyesti painamalla selän yläosaan siivet.

kaikki lapset tuntee, meitä rakastaa.


Jätä kädet olkapäille hetkeksi.

2.säk.

Taivaan isä meille leivän lahjoittaa.


Vedä molemmilla kämmensyrjillä samanaikaisesti olkapäiltä alas keskelle selkää (muodostuu leipä).

Vaaroissa hän suojaa, pelon karkoittaa.

Piirrä kämmenellä kevyesti painamalla selän yläosaan siivet.

3.säk.

Rukoukset kuulee, niihin vastaa hän,


Pidä käsiä olkapäillä.

ohjaa askeleemme halki elämän.

Painele kämmenellä selkää alhaalta ylös, kuin kävelisit.

4.säk.

Taivaan Isä tuntee huolet kaikkien, antoi

Silitä selkää lempeästi molemmin puolin.

auttajaksi rakkaan Jeesuksen.

Piirrä sormella risti selän keskelle.


Päivänavaustekstit: Satu Reinikainen


Tulosta sivu