Päivänavaus virteen 571 

Virren 571 sanat diaesityksenä (pdf)

300 vuotta sitten kaikilla oli Suomessa kamala nälkä. Edelliset kesät olivat olleet niin kylmät, ettei vilja ollut kasvanut. Ihmiset olivat joutuneet jo syömään kaikki kotieläimensä, että pysyivät hengissä. Monet joutuivat jättämään kotinsa ja lähtivät kulkemaan talosta toiseen, kylästä toiseen ja kerjäämään ruokaa. Nämä kerjäläiset kulkivat suurina joukkoina ympäri Suomea ja pyysivät edes pientä palaa leipää, jotta pysyisivät hengissä. Noina vuosina Suomesta kuoli enemmän, kuin joka neljäs ihminen.

leipä

Suomi kuului tuohon aikaan Ruotsin vallan alle. Sitten tuli kevät 1698. Aurinko lämmitti maan ja vettä satoi juuri sopivasti. Ihmiset olivat saaneet siemenviljaa Ruotsin kuninkaalta, ja istuttivat sen pelloille. Kesällä kaunis sää jatkui ja vilja kasvoi ja tuotti satoa. Loppukesästä ihmiset saivat syödäkseen perunaa, porkkanaa ja naurista. Syksyllä viljasta jauhettiin jauhot ja leivottiin tuoretta leipää. Autioiksi jääneet talot saivat uusia asukkaita, kun ihmisten ei enää tarvinnut kulkea kerjäämässä.

Helpotus, ilo ja kiitollisuus näkyi ihmisten kasvoilta ja kuului puheissa. Noiden kauheiden vuosien jälkeen syntyi laulu, jonka tunnemme nimellä Suvivirsi. Suvivirsi kertoo luonnosta, joka kesän tullen ihmeellisesti herää talven unesta ja puhkeaa kukkaan. Nälkävuosien jälkeen tämä laulu soi iloa ja kiitosta. Sittenkin tuli lämmin kesä.

Kun nyt katsomme ulos lumista maisemaa, tuntuu kesä olevan vielä kaukana, mutta siellä se odottaa. Vain muutama kuukausi, ja saamme jälleen laulaa kesän tervetulleeksi sanoin, joita on laulettu jo yli kymmenen sukupolven ajan.

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen.

Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.

Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon,

se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon.”


Laulamme nyt yhdessä virren 571.

teksti: Satu Reinikainen


Tulosta sivu