Päivänavaus Virteen 484:  Totuuden Henki

(Kuuntele virsi tästä)

Tässä virressä pyydämme Jumalalta ”johda sinä meitä...työtämme ohjaa, meitä älä heitä, tietomme siunaa”. Kun kuljemme yhdessä Jumalan johdattamina, pyrimme puhumaan hyviä sanoja pahojen sijasta.

sammakko

Erva Niittyvuopio: Sammakonkieli (kirjasta Junnupostilla – tyttöjen ja poikien kirkkovuosi. PTK 2010.)


Ennen vanhaan Lapin tuntureilla ja jokilaaksoissa kokoonnuttiin tulen äärelle kuuntelemaan vanhempien ihmisten tarinointia. Saamelainen tarina kertoo karhusta, sudesta ja tunturisopulista, jotka päättivät pitää pienen kilpailun. He päättivät kilpailla siitä, kuka heistä saisi ensimmäiseksi poron kaadettua jousipyssyllä. Sammakko istui lammen rannalla ja kuunteli eläinten jutustelua. Hänestä kilpailu kuulosti mukavalta ja niinpä hän kysyi mahdollisuutta osallistua kilpailuun. Eläimet eivät halunneet sammakkoa kilpailuun mukaan, koska sammakko oli heistä ruma ja inhottava eläin. Pettynyt ja kiukkuinen sammakko jäi lammen rannalle seuraamaan kilpailua.


Koska tunturisopuli oli kaikista pienin, se sai luvan aloittaa. Se viritti pienen jousipyssynsä ja odotti pienen kiven takana, milloin saisi osoittaa taitonsa. Pian ohi kulkikin poro ja niin tunturisopuli ampui nuolensa. Se osui aivan poron varpaiden väliin. Poro jatkoi matkaansa, mutta tunturisopulin ampuma nuoli jäi poron takakoparaan muistoksi. Vielä tänäkin päivänä poron takajalassa on pieni piikki, jota kutsutaan sopulin nuoleksi.


Seuraavaksi susi sai kokeilla onneaan. Suurena petoeläimenä se saikin odotella kauan. Viimein tuuli kääntyi niin, että susi haistoi porot, mutta ne eivät haistaneet sutta. Susi kiristi jousensa ja ampui. Nuoli osui poron paistiin, siis pakaraan. Sudenkaan nuoli ei kaatanut poroa. Siitä jäi vain muisto poron paistiin. Suden nuolesta jäi merkki, joka löytyy jokaisesta porosta tänäänkin.


Karhu, metsän valtias, oli jo varma voitostaan. Laiskana eläimenä se makasi tunturin laella jousipyssy viritettynä ja odotti. Porolauma laidunsi tunturilla ja pian tunturin laen yli kurkistikin poron pää. Karhu ampui ja hänen nuolensa osui poron silmien väliin, mutta poro vain jatkoi syömistään. Karhunkaan nuoli ei onnistunut kaatamaan poroa. Muistoksi jäi vain ihan pieni kuoppa poron silmien väliin. Se löytyy jokaisesta porosta vielä tänäänkin.


Kiukkuinen sammakko, joka seurasi kilpailua, oli onnellinen eläinten epäonnesta. Sammakko sylkäisi tyytyväisenä olan yli ja samalla kun se sylkäisi, sen kieli irtosi. Kieli lensi suoraan poron sydämeen ja poro kellahti  kuolleena maahan. Poron sydämessä on pieni, todella pieni luu, jota kutsutaan sammakon kieleksi. Sinne se jäi muistoksi. Se muistuttaa meitä siitä kuinka pahat sanat satuttavat ja jäävät sydämeen pitkäksi aikaa.


Jotta emme kantaisi poron lailla sammakon kieltä ikuisesti mukanamme, on tärkeää muistaa pyytää anteeksi. Anteeksi antaminen ja anteeksi saaminen ovat Jumalan suurta lahjaa meille. Niitä lahjoja voimme tuhlata runsaasti.


Tulosta sivu