Päivänavaus virteen 30

Eräänä tavallisena kouluaamuna Iida heräsi ja huomasi, että ulkona satoi lunta. Lumihiutaleet näyttivät Iidasta aivan kuin enkeleiltä, kun ne leijailivat pehmeästi ja hiljaa alas kohti ruskeaa maata.

Iidan teki mieli heti laittaa soimaan joululaulu Maa on niin kaunis, jota hän oli kuunnellut yhdessä mummun kanssa edellisenä jouluna. lumimaisema-kirkkoMummu ja Iida olivat leikkineet kuvitteluleikkiä ja antaneet ajatustensa vaeltaa sävelten mukana talvisiin maisemiin. Mummu kertoi Iidalle, että hän palasi ajatuksissaan nuoruutensa joulukirkkoon. Kanttorilla oli ollut tapana soittaa joulukirkon päätteeksi säkeistö laulusta Maa on niin kaunis. Hän soitti sen niin hiljaa, että kylmät väreet olivat kulkeneet pitkin mummun selkää. Vieläkin mummu näki mielessään oman äitinsä istumassa vierellään. Heillä molemmilla oli kova ikävä isää, joka oli rintamalla.

Iida pyysi äitiä sulkemaan silmänsä ja kertomaan, mitä hän näkee kuunnellessaan virttä Maa on niin kaunis. Äiti oli sanonut, ettei hänellä nyt ole oikein aikaa sellaiseen. Myöhemmin hän sanoi, että virsi oli hänestä kaunis ja että se toi hänelle mieleen ajan, jolloin Iidan isä oli ollut töissä toisella paikkakunnalla. Iidaa ei vielä ollut olemassa. Äiti oli katsellut tähteä taivaalla ja tiennyt, että Iidan isä kaukana katselee samaa tähteä ja ajattelee häntä.

Iida hengähti syvään laittaessaan koulukirjat laukkuun ja mietti, miten ihmeellistä oli, että sama virsi herätti niin monenlaisia ajatuksia ja muistoja. Ehkä ne olivat ne jouluenkelit, jotka niitä kauniita hetkiä ja ajatuksia toivat mukanaan.


Laitan nyt soimaan virren 30 Maa on niin kaunis, ja sinä voit sulkea silmäsi ja kuvitella, minkälaisia maisemia ja ajatuksia sinun mieleesi tulee.


Teksti: Kaija-Liisa Lindberg



Tulosta sivu